Ajasta aikaan 2: Sielusta sieluun, E-bok

139,00 SEK   free shipping   
Ajasta aikaan -trilogian toinen osa keskittyy kuvaamaan kahden eri ikäisen naisen erilaisia mutta toisiinsa kietoutuvia elämänvaiheita. Aune Kaskivuori syntyy Helsingissä vuonna 1923 ja elää nuoruutensa toisen maailmansodan myrskyissä. Hän joutuu tekemään jo nuorena vaikeita valintoja ja kohtaa pahuuden silmästä silmään. Hän kuljettaa sotalapsia Ruotsiin ja on mukana Lapin sodan kauhuissa. Sodan jälkeen Aune ei osaa muuta kuin kivettää itsensä, kunnes keski-ikä tuo mukanaan uudet tuulet. Onko silloin kuitenkin jo myöhäistä?Maarit Berner syntyy 1954 Länsi-Saksassa ja opiskelee Suomessa. Hänestä tulee idealistinen radikaalivasemmistolainen, mutta muutto Itä-Berliiniin ja kohtaaminen Stasin kanssa avaa hänen silmänsä reaalisosialismin todellisuudelle. Molempia naisia yhdistää vastavirtaan kauhominen ja ulkopuolisuuden tunne. Pääseekö siitä koskaan eroon, edes iän ja itsetuntemuksen karttuessa?Janne Kuusi (s. 1954) on suomalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Kuusi on toiminut myös opettajana mm. Taideteollisessa korkeakoulussa, Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopistossa.Ajasta aikaan -romaanitrilogia kattaa koko Suomen itsenäisyyden ajan Kaskivuoren laajan suvun tarinan kautta. Lukijan vahvasti otteessaan pitävä sarja herättää samalla ajatuksia suomalaisen yhteiskunnan ja luonteen synnystä.EPUB3: Reflowable ...
Other options available on the web
Sold by Item price Delivery Total price  
Ordochbok.se 139,00 SEK free shipping 139,00 SEK